Archive

Archive for June, 2008

Kunnallisvaalit

June 26th, 2008

Vasemmistoliitto pyysi minua kunnallisvaaliehdokkaaksi. Suostuin. Ajattelin että Eetu voisi olla hyvä vaalikampanjan toteuttaja, ainakin valokuvien ja graafisuuden osalta. Siihen on ainakin kolme syytä:

  1. Eetu vihaa poliitikoita
  2. Eetun mielestä kaikki Raahen nuorisovaltuutetut ovat itsekeskeisiä kusipäitä
  3. Eetun tyttöystävä on kokoomuslainen

Näillä eväillä vaalikampanjaa toteuttamaan! Tavoitteeksi vois ottaa vaaleissa vaikka 50 ääntä. Tai no tavoitteeksi vois ottaa valtuustoon pääsemisen. Viime kerralla taisin saada 23 ääntä joka oli enemmän kun esimerkiksi senhetkisellä lukion virkaa tekevällä rehtorilla.

Sitten vois varmaan keksiä jotain ajatuksia että osaa vastata tiukkoihin kysymyksiin esimerkiksi Pyhäjoen ydinvoimalasta, eläkeläisistä, Raahen katujen kunnosta jne. Haluankohan oikeasti ryhtyä tähän…

jarkko orava Life, Politics

Raahe festival

June 25th, 2008

Raahessa järjestetään joka vuosi pekanpäivien yhteydessä “kaljatelttafestari” joka kantaa nimeä Raahe festival. Jossain vaiheessa yritettiin jonkinlaista yhtenäistämistä tapahtumien nimen suhteen niin, että tuo festarikin kulkisi nimellä pekanpäivät. Sitä kesti ilmeisesti tasan yhden vuoden. Sen jälkeen tuo mitä kammottavin tapahtuman nimi Raahe festival tuli takaisin.

Tapahtuman markkinointi on kyllä ihan syvältä. Tai no kyllähän se varmaan kohderyhmänsä tavoittaa, mutta katsokaapas noita nettisivuja. Alalaidassa lukee 2006-2008 ihanperseestä web design (nimi muutettu). Sivut ovat siis ilmeisesti pääosin vuonna 2006 tehdyt. Sivut ovat mielestäni todella rumat ja karmeat. Vuonna 2006 osattiin kyllä tehdä hienojakin nettisivuja. Verratkaa vaikka suurempien suomessa järjestettävien festarien nettisivuihin. Tokihan suuremmilla kemuilla on suurempi budjetti varattu markkinointiinkin. Pikkubudjetin tapahtuman nettisivuista hyvä esimerkkinä olkoot nyt vaikka sulatto, vaikka siinä tapahtumassa meikäläisellä on oma lehmä ojassa. Kyseiset sivut on tehnyt eräs paikallinen mainosalan yritys joka kyllä hoitaa homman kotiin hieman paremmin.

Nyt oli sitten ilmestynyt katukuvaan tuollaiset mainoskyltit. Sama kammottava teema jatkuu näissäkin plakaateissa. Katsokaapas vaikka itse. Moinen kyltti ei kyllä meikäläistä houkuta paikalle! Ainoastaan comic sans puuttuu.

kovatbileet.jpg

Viime vuonna kävin katsomassa ko. tapahtumassa kaksi esiintyjää. Torstaina PMMP:n ja sitten lauantaina Jorma Kääriäisen & Riku Niemi orchestran yhteiskeikan. Muistaakseni lippujen hinta oli molempina iltoina parin kympin luokkaa. Ja mitä sillä sai? No ihan mukavaa musiikkia ja vähintään vartin kaljajono sekä kusenkatkuinen wc-alue. Ne asiat on näin vuoden päästä päällimmäisenä mielessä. Torstaina oli luonnollisesti hauskempaa koska olin enemmän kännissä. Aamulla tosin ei.

Mitkäs loistoartistit raahelaisia sitten tänä vuonna viihdyttävät? Mainitsen tässä muutaman:

  • Dingo
  • Mamba
  • Laura voutilainen
  • Frederik
  • Jari sillanpää
  • Klamydia
  • Tuomari Nurmio ja Hunajaluut
  • PANDORA!

Edellämainituista ainoa meikäläisessä kiinnostusta herättävä artisti on Tuomari Nurmio ja sekin melko vähän. Aikaisempina vuosina esiintyjien joukkoon oli sentään eksynyt edes yksi meikäläisenkin mieleen oleva esiintyjä. Liput keskiviikkona ja torstaina 18e/päivä, perjantaina ja lauantaina 20e/päivä. Ennakkoliput 16e/päivä. Eli siis jos haluaa nauttia koko festivaalitarjonnasta, saa lipuista pulittaa ennakkoon 64e tai ovelta 76 euroa. Hetkinen… Esimerkiksi kalajoen juhannukseen sai kolmen päivän lipun ovelta hintaan 85 euroa ja esiintyjäkaarti oli huomattavasti laajempi. Todennäköisesti kalajoella oli myös erinäistä oheistoimintaa hieman enemmän. Itse olen menossa elokuussa flow festivaaliin helsinkiin. Ko. tapahtumasta maksan kahden päivän lipun hinnan 65 euroa ja saan varmasti rahoilleni 10 kertaa enemmän vastinetta.

Onneksi huomenna on museon vieressä ilmaistapahtuma raatiroll, jossa paikallisten suuruuksien lisäksi esiintyy Sara. Ja siitä lystistä ei tarvitse maksaa senttiäkään. Ja elokuussa on sulatto jolloin lauteille nousee Beats & Styles ja Ari Koivunen paikallisten orkesterien lämppääminä. Tuostakaan tapahtumasta ei tarvitse maksaa mitään.

Nyt on vielä suomen junttilajin, pesäpallon itä-länsiottelu raahessa. Ei kiinnosta meikäläistä tippaakaan sekään, mutta kyllä sen mukana varmaan raaheenkin tulee melkoinen turistivirtaus. Raahessa on tehty paljon asioita imagon kohottamisen eteen, esimerkiksi puistojen ja rantatorin remontit, mutta kyllähän tuo Raahve festival varmaan nostaa hymyn monien turistien huulille. Eikä mitenkään positiivisessa mielessä.

Nämä festarit jäävät tänä vuonna onneksi minulta väliin. Kun on töissä ei tarvitse miettiä maksaakko 20 euroa siitä että saa olla siellä missä muutkin ihmiset ovat. Kulttuuritarjonta ei minua paikan päälle vetäisi. Muut ihmiset ehkä. Mutta töissä ollaan joten eipä tarvi pohtia mennäkkö vai eikö mennä.

jarkko orava Life, Music

Joo vittu lol töitä

June 23rd, 2008

Jahas, vielä olis yks yövuoro ennen ku pääsee vapaalle. Ruhtinaalliselle kahden päivän vapaalle, sillä sen jälkeen tulee samanlainen ylityöpommi uudestaan. No mikäs siinä. Saapa sitten vaikka palkita itsensä jollain hienolla applen tuotteella. Tai kahdella.

Eilen oli ensimmäinen päivä ku jakso tehdä yhtää mitään muuta ku töitä tai nukkua. Käytiin ottaan vähä kuvia. Käykää kattomassa.

kesakuu_08_01.jpg
kesakuu_08_16.jpg

jarkko orava Life

Kameralle käyttöä

June 15th, 2008

Nyt olis sitte parin päivän vapaat. Paskan marjat tässä mitään vapaita kerkeä viettämään kun eilinenkin meni siellä kalajoella. Noh, ihan hauskaa oli pitkästä aikaa käydä soittamassa levyjä ja melko elektronisella pohjalla mentiin. Dyynin alakerta on siinä mielessä miellyttävä paikka että siellä ei mitään paskaa tarvi soitella.

Hereilläkin pysyi hyvin koko matkan koska joni oli mukana. Uudella kamerallakin tuli räpsittyä kuvia jonista sekä tanssitytöistä! Vielä kun oppis kuvaamaan vähän paremmin.

dyyni_16.jpg
dyyni_26.jpg

jarkko orava Life, Music

Rahaa

June 12th, 2008

Huomenna kolahtanee postiluukusta ilmoitus siitä että mun uus kamera on saapunut. Harmi että tilillä on vajaa satku. Pitää oottaa tilipäivään asti, ennen ku saa sen perkeleen rakkineen ulos postista. Tietenki vois lainata joltain rahaa koska se meikäläisen rahansaanti on kuitenki tällä hetkellä aika vakaalla pohjalla.

Oon tässä ollu duunissa nyt pari aamua ja pari iltaa. Vielä olis työpäivän mittanen koulutus ja pari yöhukia ennen lauantaita. Lauantaina sitten alkaa “vapaa”. Lauantaina menen nimittäin Kalajoelle dyyniin keikalle. Periaatteessahan vois olla koko kesän keikkailematta, mutta pitää nyt välillä käydä että sitte osaa syksyllä vielä soittaa ku ko. hommat jatkuu. Mutta tosiaan, lauantai menee siinä kun nukkuu pitkään ja sitte valmistautuu keikkaan ja käy keikalla. Sunnuntai taas menee siinä että nukkuu pitkään ja herää ja menee aikasin nukkumaan että jaksaa maanantaina töihin. Sitten alkaa tän kesän eka ylityöpuristus (jaksamisen kannalta toivottavasti viimeinen, rahan kannalta toivottavasti ei läheskään viimeinen).

Maanantaina aamuvuoro.

Tiistaina aamuvuoro.

Keskiviikkona aamu- ja iltavuoro putkeen.

Tässä välissä aikaa “pois duunista-suihkuun-nukkumaan-aamupala-takaisin duuniin” -operaatioon kahdeksan tuntia. Hypoteesi vitutuksen määrästä kohtuullinen.

Torstaina aamu- ja iltavuoro putkeen.

Perjantaina ilta- ja yövuoro putkeen.

Tässä välissä sama kahdeksan tunnin lepoaika. Vitutus jo intergalaktisella tasolla.

Lauantaina ilta- ja yövuoro putkeen.

Sunnuntaina yövuoro.

Maanantaina yövuoro.

Edellämainittuihin päiviin lukeutuu useampi pyhä tai arkipyhä joka tarkoittaa tuplapalkkaa ko. päivältä. Lisäksi ilmeisesti viikkolepokorvaus tulee tuosta kun on maanantaista maanantaihin. Tuon urakan jälkeen saattaa meikäläinen olla melko väsynyttä miestä, mutta ilme kääntyy  virneeseen viimeistään tilipäivänä. Täytynee ostaa uusi lompakko, sillä kaikki rahat eivät vanhaan mahtuisi. Vielä kun pillua sais niin olis elämä mallillaan! Tai edes lempee niinku sanotaan Reino And The Rhinosin biisissä. Kyseisen orkesterin levy taitaa tulla ostoon heti tuon onnen tilipäivän koittaessa.

Koska tuo mun hieno integraatio toimii, lisään tähän loppuun jonkin random-kuvan. Olkaa hyvät. Siinä on Jutto-Pekka yhtyeestä Jutto-Pekka and the boys.

jutto2.jpg

jarkko orava Life

No voi vittu

June 11th, 2008

Se on toiminut koko ajan…

IMG_2139.JPG

jarkko orava Life

Ensimmäinen postaus sitten uudenvuoden.

June 6th, 2008

Kuten jo sanoinkin niin kevyelti otti ohimoon se nucleukseen saapuvan spammin määrä. Kymmeniä tuhansia varmaan. Nyt on wordpress joka on helppokäyttöisempi ja hienompi ja parempi ja ties mitä. Vinkin wordpressin käyttöön sain orionin blogista. Käykää tsekkaamassa http://orion.reaktio.net

Pikaisesti voisi päivittää tilannetta. Kesä on siis saapunut ja se tarkoittaa yleensä meikäläiselle paluuta Raaheen kuten nytkin. Toisin kun parina viime kesänä, olen nyt jo ihan kohtuullisen hyvissä hommissa. Terästehtaalla oion levyjä. Ei valu hiki muulloin kun satunnaisesti kohdalle iskevässä teränvaihtohommassa. Edelliset kesäthän meni rakennustyömaalla palkalla jollaisella meikäläinen ei kyllä enää helposti suostuisi edes töitä tekemään. Ja koska palkka oli ihan perseestä piti keikkaa tehdä siinä sivussa. Paras työviikko sisälsi kahdeksan työpäivää. Raksalla ma-pe ja keikalla ke, pe ja la. Ja yhteenlasketut ansiot eivät olleet edes samaa luokkaa kun mitä ansiot on nyt vaikka en keikkaa juuri kesällä teekkään.

Auringosta pitäs jaksaa näillä vapailla nauttia nyt kun se paistaa. Talvella piti käydä valohoidossa atopian takia ja mulla olikin komeat rusketusraidat jo maaliskuussa.

Otetaanpa tähän sitten vaikka tällainen blogitrendikäs plus-miinuslista ajankohtaisista asioista.

Plussat

  • Kesätyöpaikka josta tulee sen verran rahaa että voi tehdä investointeja ja jää vielä talvellekin rahaa.
  • Raahen kesä. Talvellahan tämä paikka ei kaksinen ole mutta kesällä kyllä ihan miellyttävä mesta.
  • Wordpress ja gallery2. Viimeinkin sain tämän uuden blogin käyttöön ja aloitetuksi urakan vanhojen digikuvien esillepanosta.
  • Nikon d40x. Kamera jonka olen tilannut ja jota odotan saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Tiedän että kyseessä on melko lelu vehje ammattivehkeisiin verrattuna, mutta vaihto pokkarikamerasta oikeaan järkkäriin on melkoinen kehitys ylöspäin.

Miinukset

  • Rahan meno. Vaikka tienaakin melko hemmetin paljo viime kesään verrattuna niin rahaa ei vielä oikein jää taskuun. Esimerkiksi seuraavasta palkasta menee heti 650 euroa uuden Oulun asunnon vuokraan ja takuuvuokraan.
  • Asumistilanne. Vituttaa melko paljon asua äidin ja siskon kanssa täällä saaristokadulla. Aina kun koittaa nukkua niin joku on mölyämässä hereillä. Ja siivouskuri on armoton. Sinänsä hyvä asia että paikat pidetään puhtaana, mutta olen tottunut omissa oloissani siihen että esim. pöytä tai sängyn viereinen lattia on mainio säilytyspaikka tavaroille joita tarvii jatkuvasti. Ei täällä.
  • Auto. Auton omistaminen on meikäläiselle välttämätöntä dj-keikkojen takia. Auton pitäminen kuitenkin on melko kallista ja bensan hintakin vain nousee ja nousee. Jarrut on ihan kauhessa kunnossa ja niidenkään remontointi ei ole ilmaista.
  • WPG2-plugin jolla saisi tuon gallery2:n toimimaan integroituna tähän blogiin. Jos se toimisi.

jarkko orava Life

Jee, se on elossa

June 5th, 2008

Joo hengissä ollaan ja hyvin voidaan. Vanha daug.netissä oleva blogi alkoi täyttyä siihen malliin spammista että päätin hylätä koko paskan. Vaihdoin samalla nucleuksen wordpressiin. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Jos saisin tilaamani kameran niin voisin ottaa ehkä jotain kuvia ja tuottaa sitten muka hienon ulkoasun blogille.

Asentelinpa tuossa joutessani myös gallery 2 alustan valokuville. Jos vaikka jaksais uppia sinne vuosien saatossa canon powershot a80 pokkarilla räpsittyjä otoksia. Kohtahan tuon kameran korvaa nikon d40x jonka olen tilannut.

Katselkaapa joutessanne vaikka kuvia amis pileistä viime vuodelta!

http://junkle.wata.fi/gallery2/main.php?g2_itemId=25

Niin ja semmonen juttu vielä että niitä kuvia on ihan saatanan paljo ja niissä esiintyy ihan saatanan monta ihmistä. Jos joku ei tykkää siitä että on esillä niin voi ihan vapaasti kertoa asiasta meikäläiselle ja poistelen sitte kuvia suosiolla että ei tarvi raastupaan lähteä.

No niin nyt iski seinä vastaan gallery2 ja wordpress integraatiossa.

Possible Validation Problem with Gallery2 URL:http://junkle.wata.fi/gallery2/embed.php returned HTTP/1.1 404 Not Found

Tommonen tulee ja en tajua miksi. Tuon polun pitäs kyllä olla ihan oikein. No riitää säätö tältä illalta. Kertokaa jos teillä on ideaa siitä mikä tuon vois aiheuttaa. Koitan siis saada noita edellämainittuja systeemejä toimimaan keskenään WPG2-pluginilla.

jarkko orava Life