Joulun aika meni melko kivuttomasti ohi. Muutaman asian olisi voinut tehdä toisin, mutta hengissähän tässä vielä ollaan.
Oikeastaan pikkusen vituttaa jo lähteä tästä Ouluun. Oulussa ei kuitenkaan koskaan ole sitä samaa fiilistä mitä Raahessa on. Ja aina kun täällä pidemmän aikaa viettää, niin tuntuu että kaikki hommat jäi vielä ihan kesken. No toisaalta mitkä hommat? En koko joulun aikana tehny muuta ku nukuin, söin, ryyppäsin tai kävin töissä. Monia muitakin asioita olisin toki halunnut tehdä, mutta niin se Reznorin poika laulaa että “I just want something I can never have.”
Tänä iltana oli kuitenkin hauskaa. Ajeltiin Antin ja Janin kanssa autolla, kuunneltiin hyvää musaa ja välillä pysähdyttiin ottamaan valokuvia. Vielä vois vähän opetella tuota valokuvausta ennen kuin mitään mestariteoksia saa napsittua, ja kameran jalustakin saisi hieman tukevampi olla.
Sunnuntaiaamuna kävin nakkaamassa äitin töihin rautatehtaalle. Kieltämättä hieman pelonsekaisin fiiliksin ajelin tehdasalueella ensi kesää miettien. Jotenki mun koko viime vuoden hyvinvointi kulminoitui siihen että oli hyvä työpaikka jossa oli mukava käydä. Ja rahaaki tuli rutkasti. No ei tosin tarpeeksi rutkasti koska nyt niistä rahoista ei ole enää jäljellä kuin muisto vain. Ja ensi kesänähän ei ko. paikkaan lomittajia oteta. Sanoo isä. Kaikki muut kyllä sanoo että kyllä otetaan, joten ei auta kun pistää hakemukset sisään ja toivoa parasta.
Mutta joo. Huomenna kai se pitää lähteä jo oman asunnon villakoiria ja paskaista pyykkikasaa katselemaan. Sitten voikin koko kevään kaipailla takaisin Raaheen.
Kuvia:
jarkko orava Uncategorized
Tapaninpäivä on ainoa vuosittainen perinne mitä minulla on. Tapaninpäivänä menen aina Ginaan ja niin tekee muutama sata muutakin. Baarissa soittaa bändejä ja paikalla tuntuu aina olevan kaikki nykyiset ja varsinkin entiset raahelaiset. Ja kännissä ollaan. Itsekään ei ole joka vuosi tarvinut omin jaloin ulos kävellä.
Jonojen välttämiseksi menin paikalle jo yhdeksän maissa. Jonoa ei ollut eikä kyllä baarissa oikein ketään muutakaan. Sitten jossain vaiheessa muutamaa kaljaa myöhemmin olikin koko paikka niin täynnä ettei liikkumaan kyennyt. Valitus Ginan baaritiskin jonojen pituudesta lienee turhaa, sillä tuli kyllä oltua taas vahteeksi niin humalassa että ei mitään järkeä.
Tapasin illan aikana hemmetisti vanhoja tuttuja ja jos jokaisen kanssa olisi pysähtynyt juttelemaan niin oltaisiin siellä vieläkin. Oikeastaan illasta jäi melko positiivinen fiilis. Olin poikkeuksellisen onnekas, sillä tapasin kaksi maailman ihaninta naista. Maailman toiseksi ihanin nainen on tietenkin Jenni radio rockin aamushowsta. Keräsin rohkeutta mennä jutteemaan varmaan vartin. Mietin mikä olisi hyvä tapa esitellä itsensä, eihän Jenni minua kuitenkaan tuntisi. No tunsipa sittenkin.
Maailman ihanimman naisen nimi jääkööt mainitsematta. Kerrottakoot sen verran että kesällä hänet tapasin ensi kerran. Jonkin näköistä vetovoimaa olen siitä asti kokenut. Olisi ehkä kannattanut olla vähemmän kännissä niin muistaisin mitä me tämän tytön kanssa juteltiin. Kovin on hatarat muistikuvat. Vituttaa itseasiassa aika paljon tämä epätietoisuus. Puhelinnumeroakaan en tainnut tajuta pyytää. Luulin jo että mitään muistoa ei tästä jäisi, mutta tänään töihin lähtiessäni huomasin että takkiini oli tarttunut parfyymin tuoksua. Sitä nuuskiessa sitten kai menee loppuvuosi. Nyyh.
Ilmeisesti olin käyttäytynyt koko illan muten aika hyvin mutta loppuillasta alkanut hankalaksi. Narikkalapun tallessa pitäminenhän on meikäläiselle mahdoton tehtävä ja oli sitä jotain pitänyt portsarillekkin öristä. Hävettää.
jarkko orava Uncategorized
Facebook on kätevä tapa ulkoistaa sosiaalisen elämänsä käytännön asioiden hoito kolmannelle osapuolelle. Jos tuntuu siltä että “ei mulla oo vittu ees yhtään kaveria” niin ei muuta kuin facebookista tarkistamaan. Kappas mullahan on vittu kolmatta sataa kaiffaria. Hetkinen new friend request… kuka vittu toi on… no iha sama kaverit aina kelpaa. Itse olen kevyen sarjan feissaaaja. En juuri asentele turhia sovelluksia ja muutenkaan vietä päivässä yleensä kymmentä minuuttia pidempään facebookin ääressä. Omaa statusta on mukava päivittää ja vakoilla sitten muiden statuksia. Ja siitäkös se riemu repeää.
Varoitan nyt etukäteen että tästä seuraa “ihan vitun turhaa avautumista ja herneen nenään vetämistä merkityksettömästä pikkuasiasta”. Eli jos edellämainitun tyyppinen teksti ei kiinnosta niin mene lukemaan vaikka Johanna Tukiaisen blogia.
Nimittäin ne statukset. Facebookissahan voi kätevästi tiedottaa kavereilleen mitä juuri parhaillaan tekee. “Jarkko is x”. Tämän voin siis itse täydentää vaikka seuraavilla tavoilla. “Jarkko is at home.” “jarkko is at work.” “Jarkko is a motherfucker.” Mikäli haluaa hieman muokata sanomaansa voi tuon sanan “is” pyyhkiä pois ja vaikka kirjoittaa jonkun muun sanan tilalle, esimerkiksi näin. “Jarkko wanks.” “Jarkko was happy until he went to Haapavesi.” Sitten alkaa ongelmat. Entä jos on ei osaa englantia tai ei halua sitä käyttää? Tuon “is” sanan poispyyhkiminen tarvii kaksi painallusta backspacesta. Lisäksi on monia muita asioita joihin ei voi vaikuttaa, esimerkiksi omaa nimeään ei voi taivuttaa ja sen perään tulee aina yksi välilyönti. Tämän kaiken tiedettyään innokas facebook-käyttäjä on jo hieman hämillään että mitenkäs minä tämän asian sitten muille ilmoitan. Tässä lista esimerkeistä jotka aluksi naurattivat ja nykyään vituttavat.
Jarkko Orava is on kotona.
Jarkko Orava is lomalla.
Jarkko Orava ja loma!
Jarkko Orava is ja loma!
Jarkko Orava n maha on täynnä.
Jarkko Orava jatkanpa lausetta tavalla joka ei sovi mitenkään lauseen alkuosaan.
Jarkko Orava jättänyt yhden sanan pois keskeltä lausetta.
Jarkko Orava RAAHE
Jarkko Orava kirjoittaisin jotain potentiaalimuodossa.
Jarkko Orava : jonka lauseessa on ensin välilyönti, sitten kaksoispiste ja sitten taas välilyönti.
No niin tulipahan avauduttua eikä tullu edes yhtään parempi mieli. Jos minulla ei olisi neuroosia jonkinlaisesta lukemisen helppoudesta niin facebookista muiden statuksen lukeminen olisi vaivatonta hommaa. Jokaisen em. tapauksen kohdalla täytyy kuitenkin pysähtyä, huokaista ja sanoa “vittu”.
Olen muuten Haapavedellä ja eräs isoääninen asiakas huutaa puhelimeensa kilpaa pa-kamojen kanssa. Sekään ei minua miellytä liiemmälti.
jarkko orava Life
Eilen olin warp gatessa soittamassa. Jengiä olis saanu olla mun setin aikaan jo vähä enemmän tanssilattialla mutta minkäs teet. Kyseessä oli siis trancebileet ja biisitoiveet oli luokkaa boten anna ja flo-rida. Soitto meni kyllä ihan nappiin. Tämän voi varmistaa jossain vaiheessa nauhoitteelta. Koko setti kun pistettiin purkkiin. Laitan sen jakoon jos se meni yhtä hyvin kun mitä luulen.
Nyt sitten olen Haapavedellä. Tämä on hämmästyttävä paikka. Naiset ovat todella kauniita, ja särkee sydäntä nähdä minkälaisien idioottien kanssa niiden on pakko pariutua jos meinaavat sukuaan jatkaa. Tietenkään ei saa yleistää, tunnen monta haapavetistä tai haapavedeltä kotoisin olevaa ihmistä jotka eivät edusta tätä stereotyyppistä haapaveden junttia.
Mutta niistä junteista… Dj-kopin seinällä on tollanen yksi miljoonista kirjoitetuista listoista joissa kerrotaan mitä dj:lle ei kannata sanoa. Kohta kuusi on osapuilleen tämä “soita heti hidas mul on hoito”. Yks nuorimmista tarjoilijoista tuli dj-koppiin ja sano parille potuntervaajalle että lukekaas tuo lista. Varsinkin kohta kuusi. No mitäs pojat? “mikä on hoito” “ollaanko me sairaalasa” “aijaa onko se huora” “onpa tyhymä nimi huoralle!”
Tarjoilijatar käveli pois. Pojat huusi perään “Hyvä perse!”
jarkko orava Uncategorized