Home > Uncategorized > Kivuttomasti ohi

Kivuttomasti ohi

December 29th, 2008

Joulun aika meni melko kivuttomasti ohi. Muutaman asian olisi voinut tehdä toisin, mutta hengissähän tässä vielä ollaan.

Oikeastaan pikkusen vituttaa jo lähteä tästä Ouluun. Oulussa ei kuitenkaan koskaan ole sitä samaa fiilistä mitä Raahessa on. Ja aina kun täällä pidemmän aikaa viettää, niin tuntuu että kaikki hommat jäi vielä ihan kesken. No toisaalta mitkä hommat? En koko joulun aikana tehny muuta ku nukuin, söin, ryyppäsin tai kävin töissä. Monia muitakin asioita olisin toki halunnut tehdä, mutta niin se Reznorin poika laulaa että “I just want something I can never have.”

Tänä iltana oli kuitenkin hauskaa. Ajeltiin Antin ja Janin kanssa autolla, kuunneltiin hyvää musaa ja välillä pysähdyttiin ottamaan valokuvia. Vielä vois vähän opetella tuota valokuvausta ennen kuin mitään mestariteoksia saa napsittua, ja kameran jalustakin saisi hieman tukevampi olla.

Sunnuntaiaamuna kävin nakkaamassa äitin töihin rautatehtaalle. Kieltämättä hieman pelonsekaisin fiiliksin ajelin tehdasalueella ensi kesää miettien. Jotenki mun koko viime vuoden hyvinvointi kulminoitui siihen että oli hyvä työpaikka jossa oli mukava käydä. Ja rahaaki tuli rutkasti. No ei tosin tarpeeksi rutkasti koska nyt niistä rahoista ei ole enää jäljellä kuin muisto vain. Ja ensi kesänähän ei ko. paikkaan lomittajia oteta. Sanoo isä. Kaikki muut kyllä sanoo että kyllä otetaan, joten ei auta kun pistää hakemukset sisään ja toivoa parasta.

Mutta joo. Huomenna kai se pitää lähteä jo oman asunnon villakoiria ja paskaista pyykkikasaa katselemaan. Sitten voikin koko kevään kaipailla takaisin Raaheen.

Kuvia:

DSC_1465.jpg

jarkko orava Uncategorized

  1. No comments yet.
  1. No trackbacks yet.